Kielinero

Blogissa on ollut hiljaista, mutta "oikeassa" elämässä ei niinkään. Mä olen ollut viime päivät töissä, ja ai että kuinka olenkaan siitä nauttinut :) Kiva päästä puuhaamaan jotain muuta kuin niitä arkisia kotihommia. Vaikka työ onkin se kaikista arkisin juttu monille, minulle se on tällä hetkellä vähän kuin harrastus ja pako siitä normaalista päivärutiinista. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta :D

Keskiviikkona tapasin töissä uskomattoman nuoren naisen, mun on ihan pakko kertoa hänestä. Amerikkalainen tyttö, en kysynyt ikää, mutta veikkaisin että mun ikäinen tai vähän nuorempi. Hän oli ollut joitakin vuosia sitten Suomessa Leppävaaran lukiossa vaihto-oppilaana ja aivan uskomatonta miten hyvää suomea hän puhui! En ole koskaan kuullut kenenkään ulkomaalaisen puhuvan niin hyvin. Ei kuulunut juurikaan aksenttia, ehkä puheessa oli vähän samanlainen vivahde kuin joillain suomenruotsalaisilla, joilla ruotsi on selkeästi ykköskieli. Ja tämän tytön vaihto-oppilasvuodesta on jo aikaa, eikä hän ole tietysti pystynyt niin aktiivisesti edes pitämään kieltä yllä vaihtarivuoden jälkeen. Ja silti hän puhui edelleen todella hyvin, kuin vettä vaan. Olin jotenkin ihan sanaton hämmennyksestä ja siitä ylpeydestä minkä hänen kielitaitonsa minussa herätti. Tyttö kertoi vierailleensa Suomessa kerran vaihto-oppilasvuotensa jälkeen, mutta on toki pitänyt yhteyttä suomalaisiin kavereihinsa ja isäntäperheeseensä. Hän oli myös juuri suorittanu kanditutkintonsa loppuun venäjänkielestä ja mulle jäi sellainen ymmärrys, että muitakin kieliä on aika hyvin hallussa. Uskomaton kielinero!

En tajunnut kysyä, että voisinko ottaa hänestä kuvan, joten saatte taas tyytyä kuvaan lapsukaisistani :D

Tälläset typsykät tuli hakemaan mua tänään töistä :)

Mitä ikävöin Suomessa

Tässä viime aikoina kun on tullut mietittyä Suomeen muuton mahdollisuutta, rupesin listaamaan mitä siellä kaipaan perheen ja ystävien lisäksi.

- Vuodenaikoja ja niiden selkeää vaihtelua. Ihanaa kesää ja kunnon lumista talvea!

- Uimista järvessä ja meressä

- Pitkiä pyörälenkkejä

- Mökkeilyä

- Mahdollisuutta matkailuun edullisesti, vaikka vaan päiväreissu Tallinnaan

- Opiskelutarjontaa

- Kauppoja ja niiden valikoimia, kirppareita

- Kotipaikkakuntaani

Jotain varmaan unohtui, mutta tässä päällimmäiset asiat mitä mielessä on pyörinyt :)

Naistenpäivän ajatuksia

Multa meni koko naistenpäivä ihan ohi, koska täällä Islannissa vietetään omaa kansallista naistenpäivää helmikuussa. Mutta hyvää naistenpäivää nyt vielä iltasella kaikille kanssasisarille!

Mua on viime aikoina Suomeen muuton lisäksi mietityttänyt tasa-arvo, naisten asema ja monet jutut näiden teemojen ympärillä. Mulla on ollut jokusenkin kerran viittaus Salamatkustajan blogiin, eikä syyttä, koska siellä on asiaa ja huumoria samassa paketissa. No tällä kertaa viittaan postaukseen, jossa hän nosti esille, kuinka Islanti on maailman paras paikka naisille. Monelta kantilta näin varmasti onkin.

Jotenkin mua vaan mietityttää nämä tasa-arvokysymykset. Naisten oikeus käydä töissä, äänestää, opiskella, tehdä sitä samaa mitä miehetkin. Nykypäivänä tuntuvat minusta ihan itsestäänselvyyksiltä, ei tule paljoa mietittyä, ettei näin aina ole ollut, eikä ole edelleenkään joka paikassa. Mutta, ollaanko silti menty liian pitkälle? Me naiset olemme niin agressiivisesti taistelleet esimerkiksi töiden teon oikeuden puolesta niin, ettei meidän tarvitse jäädä "vain" kotiäideiksi ja -rouviksi, että on unohdettu ne naiset ja perheet, jotka haluaisivat esimerkiksi hoitaa lapsensa kotona. Yhteiskunta on rakentunut niin, että arjen pyörittämiseen tarvitaan kahden ihmisen palkka, jos ei siis toisen tulot ole erittäin hyvät.

Ainakin täällä Islannissa tilanne on kinkkinen, koska kotihoidontukea ei ole. Lapsilisää saa, mutta sekin määräytyy edellisen vuoden tulojen mukaan, eikä yleensä ole mitenkään merkittävä summa. Äitiysloma on myös kovin lyhyt, vain kuusi kuukautta, jonka tosin voi pitää tuplana, mutta silloin kuukausittainen äitiysraha puolitetaan, eli saat saman verran rahaa, mutta vähemmän kuussa pidemmän ajan. Lisäksi isät saavat kolme kuukautta isyyslomaa, jota äideille ei voi siirtää. Ja meidän tapauksessa isä ei voi isyyslomaansa käyttää, joten tuo kolme kuukautta menee tavallaan hukkaan. Eli Islanti on niin hyvä paikka naisille ja perheille, että lapset pitäisi laittaa hoitoon 6-9 kuukauden iässä ja mennä töihin. Asiaa vaikeuttaa vielä se, ettei hoitopaikkoja oikein ole. Kunnalliseen päivähoitoon on lähes mahdotonta alle vuoden ikäistä lasta saada, monet lapset ovat jonossa vielä 2-vuotiainakin.

Itselläni ei ole haaveena jäädä kotiäidiksi pitkäksi aikaa (ymmärrän kyllä heitä, jotka haluavat olla kotona), mutta olisi hienoa jos edes sen lapsen ensimmäisen elinvuoden pystyisi jotenkuten kotona olemaan ilman totaalista taloudellista katastrofia. Mielestäni kuusikuinen lapsi on ihan vauva vielä ja liian pieni kodin ulkopuoliseen jokapäiväiseen hoitoon. Joku voi tietysti pitää näitä mun ajatuksia ihan pöllöinä ja sanoa vaikka, että olisit miettinyt ennen kuin hankit lapsia. En myöskään välttämättä osaa nähdä kaikkea tätä osana isompaa kokonaisuutta, vaan pyörin vaan tässä oman napani ja ongelmieni ympärillä. Voi kun voisin itse jonain päivänä jotenkin muuttaa tätä systeemiä paremmaksi ja erilaisiin tilainteisiin mukautuvammaksi. Rahastahan tuo tietysti taitaa kaikki kiinni olla.

Googlen kuvahaku pelasti jälleen.