Naistenpäivän ajatuksia

Multa meni koko naistenpäivä ihan ohi, koska täällä Islannissa vietetään omaa kansallista naistenpäivää helmikuussa. Mutta hyvää naistenpäivää nyt vielä iltasella kaikille kanssasisarille!

Mua on viime aikoina Suomeen muuton lisäksi mietityttänyt tasa-arvo, naisten asema ja monet jutut näiden teemojen ympärillä. Mulla on ollut jokusenkin kerran viittaus Salamatkustajan blogiin, eikä syyttä, koska siellä on asiaa ja huumoria samassa paketissa. No tällä kertaa viittaan postaukseen, jossa hän nosti esille, kuinka Islanti on maailman paras paikka naisille. Monelta kantilta näin varmasti onkin.

Jotenkin mua vaan mietityttää nämä tasa-arvokysymykset. Naisten oikeus käydä töissä, äänestää, opiskella, tehdä sitä samaa mitä miehetkin. Nykypäivänä tuntuvat minusta ihan itsestäänselvyyksiltä, ei tule paljoa mietittyä, ettei näin aina ole ollut, eikä ole edelleenkään joka paikassa. Mutta, ollaanko silti menty liian pitkälle? Me naiset olemme niin agressiivisesti taistelleet esimerkiksi töiden teon oikeuden puolesta niin, ettei meidän tarvitse jäädä "vain" kotiäideiksi ja -rouviksi, että on unohdettu ne naiset ja perheet, jotka haluaisivat esimerkiksi hoitaa lapsensa kotona. Yhteiskunta on rakentunut niin, että arjen pyörittämiseen tarvitaan kahden ihmisen palkka, jos ei siis toisen tulot ole erittäin hyvät.

Ainakin täällä Islannissa tilanne on kinkkinen, koska kotihoidontukea ei ole. Lapsilisää saa, mutta sekin määräytyy edellisen vuoden tulojen mukaan, eikä yleensä ole mitenkään merkittävä summa. Äitiysloma on myös kovin lyhyt, vain kuusi kuukautta, jonka tosin voi pitää tuplana, mutta silloin kuukausittainen äitiysraha puolitetaan, eli saat saman verran rahaa, mutta vähemmän kuussa pidemmän ajan. Lisäksi isät saavat kolme kuukautta isyyslomaa, jota äideille ei voi siirtää. Ja meidän tapauksessa isä ei voi isyyslomaansa käyttää, joten tuo kolme kuukautta menee tavallaan hukkaan. Eli Islanti on niin hyvä paikka naisille ja perheille, että lapset pitäisi laittaa hoitoon 6-9 kuukauden iässä ja mennä töihin. Asiaa vaikeuttaa vielä se, ettei hoitopaikkoja oikein ole. Kunnalliseen päivähoitoon on lähes mahdotonta alle vuoden ikäistä lasta saada, monet lapset ovat jonossa vielä 2-vuotiainakin.

Itselläni ei ole haaveena jäädä kotiäidiksi pitkäksi aikaa (ymmärrän kyllä heitä, jotka haluavat olla kotona), mutta olisi hienoa jos edes sen lapsen ensimmäisen elinvuoden pystyisi jotenkuten kotona olemaan ilman totaalista taloudellista katastrofia. Mielestäni kuusikuinen lapsi on ihan vauva vielä ja liian pieni kodin ulkopuoliseen jokapäiväiseen hoitoon. Joku voi tietysti pitää näitä mun ajatuksia ihan pöllöinä ja sanoa vaikka, että olisit miettinyt ennen kuin hankit lapsia. En myöskään välttämättä osaa nähdä kaikkea tätä osana isompaa kokonaisuutta, vaan pyörin vaan tässä oman napani ja ongelmieni ympärillä. Voi kun voisin itse jonain päivänä jotenkin muuttaa tätä systeemiä paremmaksi ja erilaisiin tilainteisiin mukautuvammaksi. Rahastahan tuo tietysti taitaa kaikki kiinni olla.

Googlen kuvahaku pelasti jälleen.