Töitä ja pohdintaa

Uusi kuukausi on hyvä startata töissä. Ja taas kerran oli mukavaa vaihtaa maisemaa ja poiketa normaalista arkirutiinista. Mulla rupeaa olemaan jo hinku töihin ja niin sanottuun normaaliin elämään. Olen erittäin onnellinen kun olen voinut olla kotona näinkin pitkään, lapset kun ovat pieniä vain kerran. Kova kaipuu työelämään ja toivottavasti myös jossain vaiheessa opiskelemaan on kuitenkin kasvanut viime aikoina, johan tässä on kotona oltu jo reilu puolitoista vuotta. Mielestäni Sagakin olisi jo valmis päiväkotiin, kun se hoitopaikka vain irtoaisi...

Nyt saa HAI-saappaita Islannistakin.

Progostick Failure-meikkipusseja

Viimeksi olin töissä noin kolmisen viikkoa sitten ja sen jälkeen onkin tapahtunut paljon. Kauppiattaret olivat muuttaneet esillepanoa melkoisesti uusien syystuotteiden saavuttua. Apuva, niin paljon lisää kuolattavaa jo ennestään tuttujen tavaroiden lisäksi. Mitä enemmän olen tuolla kaupalla ollut töissä, sitä paremmin mulle on ruvennut muodostumaan kuva siitä mitä haluaisin "isona" tehdä. Tai vaikken ihan tarkalleen osaakaan vielä unelmatyönkuvaa määritellä, haluaisin kovasti tehdä töitä designin parissa. Itsehän en ole mikään taiteilija tai muuten kovin innovatiivinen ihminen, mutta uskoisin jonkinlaisen designin markkinoinnin, esilletuomisen ja promoamisen olevan omille vahvuuksilleni sopiva alue.

Eero Aarnion Tuplakupla. Arvatkaa tekisikö mieleni käyttää palkka tuohon...

Lisää Eero Aarnion valaisimia.

Kielinero

Blogissa on ollut hiljaista, mutta "oikeassa" elämässä ei niinkään. Mä olen ollut viime päivät töissä, ja ai että kuinka olenkaan siitä nauttinut :) Kiva päästä puuhaamaan jotain muuta kuin niitä arkisia kotihommia. Vaikka työ onkin se kaikista arkisin juttu monille, minulle se on tällä hetkellä vähän kuin harrastus ja pako siitä normaalista päivärutiinista. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta :D

Keskiviikkona tapasin töissä uskomattoman nuoren naisen, mun on ihan pakko kertoa hänestä. Amerikkalainen tyttö, en kysynyt ikää, mutta veikkaisin että mun ikäinen tai vähän nuorempi. Hän oli ollut joitakin vuosia sitten Suomessa Leppävaaran lukiossa vaihto-oppilaana ja aivan uskomatonta miten hyvää suomea hän puhui! En ole koskaan kuullut kenenkään ulkomaalaisen puhuvan niin hyvin. Ei kuulunut juurikaan aksenttia, ehkä puheessa oli vähän samanlainen vivahde kuin joillain suomenruotsalaisilla, joilla ruotsi on selkeästi ykköskieli. Ja tämän tytön vaihto-oppilasvuodesta on jo aikaa, eikä hän ole tietysti pystynyt niin aktiivisesti edes pitämään kieltä yllä vaihtarivuoden jälkeen. Ja silti hän puhui edelleen todella hyvin, kuin vettä vaan. Olin jotenkin ihan sanaton hämmennyksestä ja siitä ylpeydestä minkä hänen kielitaitonsa minussa herätti. Tyttö kertoi vierailleensa Suomessa kerran vaihto-oppilasvuotensa jälkeen, mutta on toki pitänyt yhteyttä suomalaisiin kavereihinsa ja isäntäperheeseensä. Hän oli myös juuri suorittanu kanditutkintonsa loppuun venäjänkielestä ja mulle jäi sellainen ymmärrys, että muitakin kieliä on aika hyvin hallussa. Uskomaton kielinero!

En tajunnut kysyä, että voisinko ottaa hänestä kuvan, joten saatte taas tyytyä kuvaan lapsukaisistani :D

Tälläset typsykät tuli hakemaan mua tänään töistä :)

Naistenpäivän ajatuksia

Multa meni koko naistenpäivä ihan ohi, koska täällä Islannissa vietetään omaa kansallista naistenpäivää helmikuussa. Mutta hyvää naistenpäivää nyt vielä iltasella kaikille kanssasisarille!

Mua on viime aikoina Suomeen muuton lisäksi mietityttänyt tasa-arvo, naisten asema ja monet jutut näiden teemojen ympärillä. Mulla on ollut jokusenkin kerran viittaus Salamatkustajan blogiin, eikä syyttä, koska siellä on asiaa ja huumoria samassa paketissa. No tällä kertaa viittaan postaukseen, jossa hän nosti esille, kuinka Islanti on maailman paras paikka naisille. Monelta kantilta näin varmasti onkin.

Jotenkin mua vaan mietityttää nämä tasa-arvokysymykset. Naisten oikeus käydä töissä, äänestää, opiskella, tehdä sitä samaa mitä miehetkin. Nykypäivänä tuntuvat minusta ihan itsestäänselvyyksiltä, ei tule paljoa mietittyä, ettei näin aina ole ollut, eikä ole edelleenkään joka paikassa. Mutta, ollaanko silti menty liian pitkälle? Me naiset olemme niin agressiivisesti taistelleet esimerkiksi töiden teon oikeuden puolesta niin, ettei meidän tarvitse jäädä "vain" kotiäideiksi ja -rouviksi, että on unohdettu ne naiset ja perheet, jotka haluaisivat esimerkiksi hoitaa lapsensa kotona. Yhteiskunta on rakentunut niin, että arjen pyörittämiseen tarvitaan kahden ihmisen palkka, jos ei siis toisen tulot ole erittäin hyvät.

Ainakin täällä Islannissa tilanne on kinkkinen, koska kotihoidontukea ei ole. Lapsilisää saa, mutta sekin määräytyy edellisen vuoden tulojen mukaan, eikä yleensä ole mitenkään merkittävä summa. Äitiysloma on myös kovin lyhyt, vain kuusi kuukautta, jonka tosin voi pitää tuplana, mutta silloin kuukausittainen äitiysraha puolitetaan, eli saat saman verran rahaa, mutta vähemmän kuussa pidemmän ajan. Lisäksi isät saavat kolme kuukautta isyyslomaa, jota äideille ei voi siirtää. Ja meidän tapauksessa isä ei voi isyyslomaansa käyttää, joten tuo kolme kuukautta menee tavallaan hukkaan. Eli Islanti on niin hyvä paikka naisille ja perheille, että lapset pitäisi laittaa hoitoon 6-9 kuukauden iässä ja mennä töihin. Asiaa vaikeuttaa vielä se, ettei hoitopaikkoja oikein ole. Kunnalliseen päivähoitoon on lähes mahdotonta alle vuoden ikäistä lasta saada, monet lapset ovat jonossa vielä 2-vuotiainakin.

Itselläni ei ole haaveena jäädä kotiäidiksi pitkäksi aikaa (ymmärrän kyllä heitä, jotka haluavat olla kotona), mutta olisi hienoa jos edes sen lapsen ensimmäisen elinvuoden pystyisi jotenkuten kotona olemaan ilman totaalista taloudellista katastrofia. Mielestäni kuusikuinen lapsi on ihan vauva vielä ja liian pieni kodin ulkopuoliseen jokapäiväiseen hoitoon. Joku voi tietysti pitää näitä mun ajatuksia ihan pöllöinä ja sanoa vaikka, että olisit miettinyt ennen kuin hankit lapsia. En myöskään välttämättä osaa nähdä kaikkea tätä osana isompaa kokonaisuutta, vaan pyörin vaan tässä oman napani ja ongelmieni ympärillä. Voi kun voisin itse jonain päivänä jotenkin muuttaa tätä systeemiä paremmaksi ja erilaisiin tilainteisiin mukautuvammaksi. Rahastahan tuo tietysti taitaa kaikki kiinni olla.

Googlen kuvahaku pelasti jälleen.

Mietteitä

Mä tykkään asua Islannissa ja nykyinen asuinkunta Kópavogur tuntuu kodilta, enkä osaa oikein kuvitella asuvani missään muualla. Tai ainakin ajatus muuttamisesta jollain tapaa pelottaa mua. Olen vähän tälläinen paikalleen jymähtäjä, pelkään muutoksia ja sitä mitä ne tuovat tullessaan. Toiset ovat innoissan ja muuttavat asuinpaikkakuntaa, maata tai työpaikkaa innoissaan paremman elämän toivossa. Tai vaikka vain muutoksen halusta. Minä niin toivoisin, että osaisin itsekin olla hieman optimistisempi, enkä aina pelätä pahinta ja muutosta, uusia asioita. Kaikesta tästä huolimatta on ollut muutto Suomeen viime päivinä melkon paljon mielessä. Tietysti näin ulkomailla asuessa koti-ikävä iskee välillä, se on ihan luonnollista. Nyt on vaan tullut mietittyä paljon järjenkin kannalta, kun tässä maassa eivät asiat ole kauhean hyvin ja tuntuu että elämä on käymässä liian hankalaksi. Joten odottaisiko Suomessa sittenkin parempi ja helpompi elämä. En tiedä, mutta uskaltaisimmeko me sitä kokeilla? Mitään konkreettisia päätöksiä ei siis olla tehty, enkä tiedä tullaanko niitä vielä vähään aikaan tekemäänkään. Mutta vaihtoehtoja on tullut pyöriteltyä mielessä. Menipäs tämä henkilökohtaiseksi pohdinnaksi tänään... :)

Kuvaa Kópavogurista. Iso rakennus kukkulan päällä on Kópavogurin kirkko. Kuva googlen kuvahausta.

Mikä musta tulee isona?

Mulla on kriisi. En tiedä mikä musta tulee isona! Oon aina halunnut opiskella, mutta se ei ole vielä paljon lukiota pidemmälle edennyt. On mulla jonkun verran islanninkielen opintoja takana yliopistolla, mutta mua ei kuitenkaan kiinnosta opiskella kieltä kielitieteen näkökulmasta. Nyt on taas se aika kun mietin, että mitäs mä tekisin kun tää kotiäiteys loppuu.

Pikkutyttönä halusin eläinlääkäriksi, joskus 15-vuotiaana halusin lakinaiseksi. Nyt vanhempana olen halunnut opiskella muun muassa antropologiaa, kauppatieteitä, arkkitehtuuria ja valtiotieteitä. Myös monet luovat alat kiinnostavat, mutten ole ihan varma riittäisivätkö rahkeet esimerkiksi kultasepäksi tai sisustussuunnittelijaksi. Kosmetologiksi opiskelu on myös käväissyt mielessäni. Perusongelmani on kai se, että olen suht keskiverto kaikessa, mitään selkeää vahvuutta en ole itsestäni vielä(kään) löytänyt. Monet jutut kiinnostavat, mutta mikä olisi ihan oikeasti se mun juttu, sitä olen pohtinut monet vuodet ja pohdin edelleen.

Nyt kun mulla on jo perhe niin sanotusti kasassa, en haluaisi lähteä enää haahuilemaan ja kokeilemaan jotain. Jos lähden opiskelemaan, sitä joutuu kuitenkin rahoittamaan lainalla ja täten haluaisin olla varma, että tää on nyt just sitä mitä haluan tehdä. Auttakaa joku mua! Mitä mä teen? Miten te olette löytäneet sen teidän jutun?