Tänään mulla oli työpäivä. Ja olipahan taas mukavaa! Mä olin ihan tulessa kaupalla :) Tosi hauska ja kiireinenkin päivä. En oo ennen tajunnutkaan, että musta voisi kuoriutua tällainen myyntitykki, vaikka erilaisista asiakaspalvelutöistä onkin kokemusta. Tuosta myymisestä tekee tietysti entistä miellyttävämpää se kun itse pitää tuotteista mitä myy. Ja työympäristö on mitä ihanin ja tietty mun pomot on myös huippuja. Ei sillä, että olisin joku superärsyttävä tyrkkyttäjä ja kaupittelija, mutta tulen hyvin juttuun erilaisten ihmisten kanssa ja musta on hauska höpötellä turistien ja paikallisten kanssa. Ja tietysti kertoa tuotteista. On myös ihanaa kun päivän aikana voi puhua islantia, englantia ja suomea. Olen myös uskaltanut käyttänyt saksaa, ruotsia ja ranskaa, ihan vaan tervehdyksiä ja muita yksinkertaisia fraaseja.
Viimeaikoina olen lueskellut paljon eri blogeissa juttuja piilomainonnasta. Ja haluankin korostaa, että hehkutan täällä blogissani
Suomi PRKL! Design-kauppaa ihan vain omasta vapaasta tahdostani ja innostuksestani. Eli siis mitään hyötyä tai ilmaisia tuotteita en tästä saa. Ja jos näin olisi, tietysti sen kertoisin. Eipä tämä minun blogini nyt mitenkään kaupallinen edes ole, lähinnä oma päiväkirja vain. Mutta ettei vaan jää kellekään epäselväksi :)
|
Työasusteeni tänään; Poola Katarynan ihana kullanvärinen nahkainen kaulakoru. Tekisi todella paljon mieli hankkia omaksi, mutta mietin vielä hieman. Kaulakoruissa käytetty nahka on huonekaluteollisuuden ylijäämiä. |
wow, vähäks toi kullan väri kyllä sopii sulle hyvin :)
ReplyDeleteyritätkö tehdä kauppaa? :D haha, no ei, joutuu kyllä ehkä ostamaan tuon....
Delete