Saturday, August 4, 2012

Roadtrip

Nyt on Islannissa Verslunamannahelgi, eli kauppiaidenviikonloppu. Kauppiaidenpäivä on aina elokuun ensimmäinen maanantai, joka on pyhäpäivä. Sitä edeltävänä viikonloppuna on pitkin maata vaikka mitä tapahtumaa ja yleensä Reykjavík ja muu pääkaupunkiseutu autioituu lähes kokonaan kun ihmiset pakenevat maalle.

Me käytiin tänään vähän seikkailemassa eteläisessä Islannissa. Tehtiin roadtrippi Eyrarbakkiin, Stokkseyriin, Selfossiin, Þykkvibæriin ja Hellaan. Meitä oli matkassa minä, Viena, mun kaveri ja hänen tyttärensä. Tarkoitus oli kyllä ottaa Sagakin mukaan, muttei saatu mun auton takapenkille kolmea tuolia laitettua millään. Joten anoppilaan jäi Saga...Välillä harmittaa, kun Saga on jäänyt usein reissuilta pois. Mutta toisaalta se on sen verran pieni vielä, ettei varmasti osaa kadehtia tai tuntea jäävänsä jostain paitsi.

Käytiin Þykkvibærissa moikkaamassa Molia, siellähän on sen hoitopaikka. Oli aivan ihana nähdä sitä! Moli oli niin innoissaan kun me tultiin. Ja Viena hali ja jutteli sille pitkät pätkät. Mutta sitten tuli suru puseroon. En oo varmasti ikinä nähnyt Vienaa niin surkeana, kun se tajusi, ettei Moli lähdekään meidän mukana takaisin kotiin. Oikein sellaista surullista itkua ja huutoa kuinka hän haluaa Molin mukaan. Se jutteli, itki ja rapsutteli sitä vaikka kuinka pitkään ennen kuin sain suostuteltua autoon, ei millään meinannut haluta jättää Molia. Aika sama tilanne kuin silloin kun Ágúst lähti takaisin merelle pikaisen maissa käynnin jälkeen. Ja taas meinas mammallakin tulla tippa linssiin. Mutta kyllä me siitä aika äkkiä onneksi toivuttiin. Ihanaa kyllä nähdä kuinka Moli on Vienalle niin tärkeä.

Meillä oli hyvä reissu ja vaikka ei tullut edes kauheasti kuvattua, näitä kuvia on kuitenkin taas miljoona.... Mitenköhän sitä oppisi vähän karsimaan :)


Stokkseyri. Löydettiin sieltä vanhojan naisten pitämät villapaitamarkkinat, heillä oli kyllä muutakin myynnissä. Ostin banaanileivän ja Stokkseyristä kerättya kuminaa.


Käytiin katselemassa taidetta Stokkseyrissa. Siellä oli yhdessä talossa muutaman taiteilijan työhuoneet ja heillä oli siellä myyntinäyttelyitä. Ihastuin näihin peilinpalasista tehtyihin teoksiin. Kuvassa vieraskirja.


Tässä yksi maalaus mistä pidin todella paljon, hirmu isokokoinen ja ei kyllä näytä yhtään niin upealta kuvassa kuin livenä.

Näkymään kattoterassilta Stokkseyrissa.

Tytöt poseeraa samalla kattoterassilla :)

Juotiin vohvelikaffet. Mamma vähän innostui ton kermavaahdon kanssa, kun kerta itse sai annostella :D Viena ei jostain syystä halunnut edes hilloa. Kumma tyyppi.

Tavattiin myös ihana koira ja kivoja poikia, jotka olivat myös Kópavogurista. Koira on kuulemma suomalainen samojedi. En ole koskaan kuullutkaan, mutta eiköhän pojat tienneet mistä puhuivat :)

Stokkseyri edelleen, siellä tuli kuvattua eniten. Ei oikeasti ollut noin synkkää miltä kuvissa näyttää. Tuossa rannalla vaan kävi aikamoinen tuuli.

Kirkkonäkymä


Nyt ollaankin jo Þykkvibærissa.

Þykkvibær

Käytiin Molin kanssa pikku kävelyllä.


No comments:

Post a Comment