Merkkipäivä

Meillä tuli tänään neljä vuotta täyteen seurustelun aloittamisesta. Aikamoista haipakkaa on menty, näihin vuosiin on mahtunut paljon hyvää ja ei niin hyvää, niinkuin kaikkiin ihmissuhteisiin. Parhaat asiat ovat tietysti meidän ihanat tytöt. Tuntuu hassulta ajatella, että ollaan oltu "vain" neljä vuotta yhdessä, kun meillä on jo kaksi lasta ja koira. Eli niin sanotusti paketti kasassa. Edettiin se suhteen alku aika pikakelauksella...

Mitään erityistä ei olla tänään tehty, ehkä sitten sunnuntaina puuhataan jotain, koska huomenna mulla on menoa. Tai vaikka vasta ensi viikonloppuna. Tällaiset merkkipäivät ovat tavallaan menettäneet merkityksensä tässä kaiken arjen pyörityksen keskellä. Tarkoitan, etten koe, että juuri tänään meidän olisi juhlistettava, kunhan vain silloin tällöin muistetaan ottaa aikaa itsellemme ja tehdä myös jotain kaksin. Ei siihen mitään syytä erikseen tarvita. Kaikista tärkeintä mielestäni parisuhteessa on muistaa ihan tavallisina arkipäivinä huomioida kumppania. Ja joskus yllättää ihan muuten vaan, ilman sen suurempaa syytä. Osoittaa, että toinen on tärkä. En mä ainakaan kaipaile mitään ällöromanttisia juttuja, päinvastoin sellaiset saavat mut vain vaivautuneeksi. Olen tosi onnellinen, että ollaan yhdessä jaksettu ja uskon että näitä vuosipäiviä on edessä vielä vaikka kuinka monia. Onnea me!

Hiuskriisi, taas kerran

Veikkaan, että tää on aika yleinen naistentauti, mutta mulla on hiuskriisi! Oikeastaan mun hiuskriiseily on aika krooninen tila, se tosin oli hellittäyt jo joksikin aikaa... Mutta nyt on sitten palannut kahta kauheampana. Haluaisin leikata mun tukan, mieluiten heti! Mikä mua sitten estää? No ensinäkin, oon aina haaveillut pitkästä tukasta, ja onhan mulla ollutkin hiustenpidennyksiä, mutta se nyt vaan ei ole sama juttu kuin oma luonnollinen pitkä tukka. Ja pidennyksiä ei tähän päähän enää tule. Mun hiukset ovat tervehtyneet aika hyvin, eivätkä ole enää ihan niin onnettomat kuin vuosi pari sitten. Oon saanut aika hyvin pituuttakin tähän tukkaan, joten kannattaako antaa periksi nyt.

No miksi sitten haluaisin leikata? Mun hiuslaatu on niin hentoinen ja lentävä, että jo näinkin pitkänä se menee liiskaksi. Pitää nähdä tosi paljon vaivaa, että tän kuontalon saa näyttämään hyvältä, tai edes asialliselta. Pelkkä ponnarille laittaminen ei auta, pohja pitää työstää siihenkin, ettei olisi kuin rotanhäntä. Lisäksi kaikki hiusten laittaminen; tupeeraus, föönaus, suoristaminen, kaikenmaailman lakkojen, muotovaahtojen ja hiuspuuterien käyttö ei mitenkään edesauta hiusten hyvinvointia. Senpä takia mun latvat rupeaa hapsottelemaan jo parin viikon päästä leikkauksesta. Sit mulla on myöskin edelleen kerroksia hiuksissa, joten latvat ovat ilman hapsuuntumistakin tosi ohuet.

Kaiken tän pähkäilyn jälkeen olin jo kääntynyt sille kannalle, että voisin leikata "long bob" tyyppisen mallin, niin että sen sais edelleen kuitenkin kiinni, mutta että näyttäis myös hyvältä auki. Sitten mies avasi suunsa ja sanoi, että sinuna en leikkaisi, sun tukkahan on just hyvä. Ja se sai mut epäröimään, vaikka mitä nuo miehet oikeasti naisten hiuksista mitään tajuaa... Mutta kuitenkin mietin, että mitä jos kadun ihan kauheasti, kun kerrankin on tullut pituutta ja sit oon heti pätkäisemässä sen pois. Mutta onko se pituus oikeasti niin tärkeätä, jos hiukset näyttää rumilta? Pitkä tukka vaan on loppujen lopuksi aika tylsä, jos ei siis omaa paksuhkoa ja vahvaa hiuslaatua. Ihailen aina naisia joilla on pitkä kaunis tukka, mutta he ovat juuri niitä naisia joille on luoja suonut paksun ja tuuhean kuontalon. Harvoin sitä tulee ihailtua littanaa, kuivaa ja ohutta tukkaa, vaikka sitä pituutta olisi kuinka paljon. Eli pitäisikö nyt vaan pelata omilla korteilla ja yrittää saada näistä karvoista mitä on mahdollisimman kauniit? Huoh, onpahan taas pohdintaa... :)

Jennifer Anistonilla on mun mielestä tosi hyvä leikkaus. Itse voisin jättää vielä hieman pidemmäksi, ainakin alkuun... Kuva: pkhits.com

Päivitystä:

Eilen en saanut otettua kuvia, mutta tälläinen tämä mun pää nyt tällä hetkellä on. Ja kyllä, suoristusrautaa ynnä muuta ynnä muuta on käytetty. Ja mun tukka ei oikeasti ole noin valkoinen, hiukka ylivaloittuneet ja muutenkin hieman vääristyneet kuvat webbikameralla otettuina.

Sivuilta lyhyemmät kuin takaa ja vanha otsatukkakin hapsottaa vielä tossa.

Hyi, näyttää tosi karulta! Yleensä mulla ei tukka ole ikinä täysin auki, vaan jollain lettihässäkällä tai ainakin puolittain kammalla kiinni.

Talvivarustelua

Tuli tilattua Vienalle melkoisen kallis talvihaalari... Aika paljonkin kalliimpi mitä olin kaavaillut. Mutta puolustan tätä ostopäätöstä sillä, että se jää sitten Sagalle. Ja koska tämä Mini Rodinin haalari on musta aivan megamakea, en varmasti kyllästy siihen ja miellelläni puen vielä Sagallekin kun se aika koittaa. Kävin ennen tilauspäätöstä kaupoilla katselemassa, ja esimerkiksi Ticket to Heavenin talvihaalarit oli ihan samoissa hinnoissa täällä kuin tuo tilaamani Mini Rodini, eli todella kalliita. Myös Polarn O. Pyretin haalareita katselin, mutta ne olivat kertakaikkisen ankean värisiä. Mitkään haalarit mitä hypistelin eivät saaneet mua mitenkään kiljumaan riemusta. En aio pistää melkein paria sataa euroa vaatteeseen, joka ei tunnu heti siltä että tän mä haluan lapselleni. Katselin toki myös edullisempia merkkejä, mutta mun mielestä niissä vaan oli niin suuri ero laadukkaampiin ja hintavampiin verrattuina. Monet edukkaat haalarit olivat kovin kankean ja painavan oloisia. Hirveä selitys ja puolustelu meneillään. Itsellenikin joudun vielä vakuuttelemaan, että tämä oli järkihankinta. Ensi viikolla pitäisi paketin saapua, katsotaan sitten vielä menikö koko nappiin, uskoisin näin :)

Kuvat minirodini.com

Sushi train

Me jätettiin tänään tytöt illaksi anoppilaan hoitoon ja mentiin syömään O Sushiin keskustaan. Taas kerran parhaat sushit ikinä :D Elikkä jos olet Reykjavíkissa ja mielesi tekee varmasti tuoretta ja hyvää sushia, O Sushi on paikka jonne kannattaa suunnata. Ihanan tunnelmallista ja rentoa, just passeli illanviettopaikka syksyisessä sateisessa säässä. Sushien jälkeen mentiin vielä jälkkärreille Satt-ravintolaan Hótel Natúraan. Ágústin sisko on siellä töissä, saatiin ykkösluokkaista palvelua :) Me ei olla pitkään aikaan tehty oikein mitään kivaa ja stressitöntä kaksin, ja vaikkei nytkään oltu kuin reilu pari tuntia poissa, piristi se kummasti. Oli myös mukavaa hakea tytöt kotiin kylvetettyinä ja valmiiksi yövaatteisiin puettuina. Ei tarvinnut edes käydä sitä ainaista iltahäslinkiä läpi, arjen luksushetkiä sanon minä!

(hämäriä kännykkäkuvia)

Islantilaista lastenvaatedesignia

Islannissa on paljon mielenkiintoisia ja hyviä vaatesuunnittelijoita ja -merkkejä. Myös lastenvaatteita. Yksi lemppareistani on Iglo. Iglon vaatteissa on aina joku kiva juju ja ne ovat hyvällä tavalla humoristisia, mutta kuitenkin tyylikkäitä. Ei mielestäni yhtään naurettavia, vaan vaatteet saavat hymyilemään ja hyvälle tuulelle. Tänään ostin Sagalle heiltä fleecehaalarin ja mätsäävän pipon. Sagan vanha haalari on jäämässä pieneksi ja olin jo useampaan kertaan katsellut tätä pukua Iglolta. Täällä Islannissa sääolosuhteet on sellaiset, että nimenomaan fleecevaatteille löytyy paljon käyttöä. Eikös olekin hauska? :)

Pikku ballerinat

3-4-vuotiaiden lasten balettitunnin seuraaminen on nauruhermoja koetteleva elämys. Voi sitä söpöyttä! Viena aloitti eilen baletissa tarhakaverinsa kanssa. Tytöt olivat niin reippaita ja tekivät kaiken yhdessä. Heillä oli pieni etulyöntiasema muihin tyttöihin verrattuna, koska tunsivat toisensa ennestään ja olivat toistensa tukena. Musta tuntuu, että tästä tulee hauskaa. Luulen, että tanssiminen sopii Vienalle tosi hyvin. Sen liikkeet ovat vielä melko kömpelöitä, mutta hei mitä voi 3-vuotiaalta odottaa :) Enkä mä siis odotakaan mitään muuta kuin sitä, että se osaa ottaa ohjeita vastaan ja tehdä mukana. Se ainakin onnistui heti ekalla kerralla. Mamma on vähintäänkin yhtä innoissaan kuin tytär. Viena on balettitunnin jälkeen kotonakin näyttänyt kuinka hän tanssii ja kysynyt saako hän mennä uudestaan. Toki toki, ensi lauantaina taas :)

Käsi kädessä :)

Kielinero

Blogissa on ollut hiljaista, mutta "oikeassa" elämässä ei niinkään. Mä olen ollut viime päivät töissä, ja ai että kuinka olenkaan siitä nauttinut :) Kiva päästä puuhaamaan jotain muuta kuin niitä arkisia kotihommia. Vaikka työ onkin se kaikista arkisin juttu monille, minulle se on tällä hetkellä vähän kuin harrastus ja pako siitä normaalista päivärutiinista. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta :D

Keskiviikkona tapasin töissä uskomattoman nuoren naisen, mun on ihan pakko kertoa hänestä. Amerikkalainen tyttö, en kysynyt ikää, mutta veikkaisin että mun ikäinen tai vähän nuorempi. Hän oli ollut joitakin vuosia sitten Suomessa Leppävaaran lukiossa vaihto-oppilaana ja aivan uskomatonta miten hyvää suomea hän puhui! En ole koskaan kuullut kenenkään ulkomaalaisen puhuvan niin hyvin. Ei kuulunut juurikaan aksenttia, ehkä puheessa oli vähän samanlainen vivahde kuin joillain suomenruotsalaisilla, joilla ruotsi on selkeästi ykköskieli. Ja tämän tytön vaihto-oppilasvuodesta on jo aikaa, eikä hän ole tietysti pystynyt niin aktiivisesti edes pitämään kieltä yllä vaihtarivuoden jälkeen. Ja silti hän puhui edelleen todella hyvin, kuin vettä vaan. Olin jotenkin ihan sanaton hämmennyksestä ja siitä ylpeydestä minkä hänen kielitaitonsa minussa herätti. Tyttö kertoi vierailleensa Suomessa kerran vaihto-oppilasvuotensa jälkeen, mutta on toki pitänyt yhteyttä suomalaisiin kavereihinsa ja isäntäperheeseensä. Hän oli myös juuri suorittanu kanditutkintonsa loppuun venäjänkielestä ja mulle jäi sellainen ymmärrys, että muitakin kieliä on aika hyvin hallussa. Uskomaton kielinero!

En tajunnut kysyä, että voisinko ottaa hänestä kuvan, joten saatte taas tyytyä kuvaan lapsukaisistani :D

Tälläset typsykät tuli hakemaan mua tänään töistä :)