Moni Islannista kiinnostunut tai täällä käynyt on varmasti kuullut Blue Lagoonista. Se on nimensä mukaisesti sininen laguuni, lähinnä turisteille suunnattu iso kuuma-allas laavakentän keskellä. Kaunis ja kiva paikka, elämys kyllä täällä kävijöille. Ja miksei myöskin asujille.... Nyt tulee kuitenkin se suuri "mutta". Siis oikeesti, kuka haluaa maksaa vedessä lillumisesta melkein 40 euroa? Oli kuinka hieno ja eksoottinen paikka tahansa niin neljä kymppiä on mun mielestä kyllä ihan ryöväystä, suorastaan törkeää turistien hyväksikäyttöä. Olen käynyt pari kertaa aiemmin Blue Lagoonissa, mutta siitä on jo aikaa ja muistaakseni hinta oli silloin lähes puolet alhaisempi ja silloinkin olin sitä mieltä, että melko kallista. Molemmat kerrat ovat tosin olleet sesongin ulkopuolella, ja nyt tajusin, että he nostavat hintoja aina kesäksi kun täällä on enemmän turisteja. Aikamoista sanon minä... Ymmärtäisin jos tuohon hintaan kuuluisi jotain muutakin, mutta ei. Ei kertakaikkiaan mitään. Lapset sentään pääsevät ilmaiseksi sisään 9-vuotiaaksi asti.
No kaikesta tästä hintavouhottamisesta huolimatta meillä oli tosi hauskaa ja tämähän oli Vienan ensimmäinen kerta siellä. Viena nautti todella olostaan, että siinä mielessä ei mennyt hukkaan, vaikka itsemme kipeiksi maksettiinkin. Sagaa ei otettu mukaan, ei se olisi niin kauaa jaksanut siellä olla ja sen ihokin on niin kuiva ettei laguunin suolainen vesi olisi tehnyt kovin hyvää.
En nyt sitten oikein tiedä suosittelisinko tuota Blue Lagoonia turisteille vai en. Onhan se hieno paikka, jollaista ei muualta löydy. Mutta jotenkin minua ärsyttää miten se on totaalisen ylihinnoiteltu sillä mentaliteetilla, että ihan sama vaikka maksaisi kuinka paljon, kyllä ne turistit tulee tänne jokatapauksessa. Aikamoista nyljentää ja ahneutta. Islanti on täynnä todella kivoja maauimaloita, joissa voi myös lillua ulkosalla kuumissa altaissa ja niihin sisäänpääsy on paikasta riippuen 450isk-550isk, eli 3-4 euron luokkaa. Mutta jos tuo Blue Lagoonin sisäänpääsymaksu ei tunnu liian korkealta niin onhan se ihana paikka ja siellä voi tilata vaikka mitä hierontoja ja hoitoja, korkeaan hintaan niitäkin. Mutta minä en kyllä ole ihan valmis heti uudestaan sinne menemään.
Huhhuh, onpa kallista. Mä pääsin viimeks opiskelijahinnalla vuosi sitten huhtikuussa niin ei ollu kauheen paha hinta ja sitä ennen vissiin oli niin että islantilaiset pääsi puoleen hintaan kun yritettiin houkutella paikallisia sinne. Mut onhan se aika mukavaa tosiaan.
ReplyDeleteJoo sesongin ulkopuolella on just islantilaisille kaikenlaisia tarjouksia, mikä on ihan jees. Mutta myöskin tavallaan vähän epäreilua ja epäilyttävää turisteja kohtaan. Mutta pitäähän sitä joskus vähän kotiinpäin vetää ;) Mutta tuo normaali kesäsesonki hinta on kyllä ihan sairas!
DeleteVoi, näyttääpä aivan ihanalta, mutta tuo hinta on tosiaan vähemmän ihana. Mä saattaisin sen yhden kerran tuon maksaakin, olishan tuolla aivan huippukivaa lillua, mutta ei tuosta mitään vakiuimapaikkaa mulle saisi :D
ReplyDeleteOn se ihana paikka kyllä, ja tietysti jos kerran tänne turistina tulee niin sen viitsii ehkä just sen kerran maksaakin ja sen varaanhan ne tuon riistohinnan laskeekin :)
DeleteEnitenhän tollaisessa harmittaa hinta paikallisten takia.
ReplyDeleteNiinpä! :) Mutta on noilla tarjouksia sesongin ulkopuolella paikallisille. Mikä sekin tietysti on tietysti ehkä hieman arveluttavaa turistien kannalta... Että islantilaiset pääsevät sinne kaksi yhden hinnalla jne.
Delete