Me, erityisesti minä, ollaan oltu pulassa Vienan kanssa viimeaikoina. Ainahan sen kanssa on saanut vääntää asioista, mutta nyt tilanne on ruvennut luisumaan siihen suuntaan, että muuta ei olekaan kuin sitä vääntöä. Todella omapäinen tyttö ja oon miettinyt paljon, mitä pitäisi tehdä toisin ja mitä olen tehnyt väärin. Jotain uusia keinoja kaivataan. Viena on sen ikäinen jo, että se ymmärtää aika paljon ja on myös siinä mielessä fiksu, että tietää kuinka pitkälle se voi mennä. Ja valitettavasti se on liian pitkälle, ainakin mun seurassa. Mun pitää jollain keinolla vetää rajat selkeiksi ja ottaa se johtajan asema ja oltava auktoriteetti. Huutaminen, meuhkaaminen ja nalkuttaminen ei kuitenkaan auta, pahentaa usein vaan tilannetta ja saa tytön villintymään.
Nyt olen päättänyt yrittää tätä positiivista kannustusta ja keskittyä nimenomaan palkitsemaan Vienaa kun asiat menee hyvin. Hän saa hymynaaman kun esimerkiksi nukkumaanmeno menee hyvin. Tällä hetkellä niitä koreilee kaksi jääkaapin ovessa. Ollaan sovittu yhdessä, että kun Viena on ansainnut neljä hymynaamaa hän saa katsoa elokuvan ja syödä "namia". Vienan tapauksessa se tarkoittaa hedelmiä. Ihme kun näinkin yksinkertainen juttu ei ole tullut mieleen itselle aikaisemmin. Paljon on mulla opittavaa lapsenkasvatuksesta. Täytyy todella olla itse kärsivällisempi ja johdonmukaisempi. Eiköhän tuo tyttö saada aisoihin. En haluaisi, että minun lapsista kasvaa huonosti käyttäytyviä häiriköitä.
Mamma vähän askarteli... |
Hei hyvältä kuulostaa! Jotenkin se negatiivinen palaute on aina helpompaa oli sitten kyseessä lapset tai vaikka koirat. On helpompaa vaan koko ajan kiukkusena toistaa ei ei EI:tä kuin että kunnolla kävis asioita läpi. Viehän se aikaa mutta lopputulos on varmasti parempi :) Tsemppiä!!
ReplyDeleteNiin ja vielä piti sanoa että hienoo kun vanhempainillassa on jotakin tollasta järkevää :)
DeleteJoo Molin kanssa yritetään muistaa aina "positive reinforcement"... Hehe, unohtuu kyllä suht usein. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta toimii varmasti paremmin kuin nalkutus ja ei ei ei! Olin ihan ihmeissäni kuinka hyvä vanhempainilta oli. Ja se nainen joka siellä luennoi oli mahtava! Olis pitänyt salaa kuvat videolle.
Delete