Monday, May 28, 2012

Harpa

Poikettiin tänään uudehkossa musiikkitalossa, Harpassa. Se avattiin samoihin aikoihin kuin Helsingin uusi musiikkitalo, ja tämä oli mulle vasta eka kerta kun pääsin rakennukseen sisälle asti. Olin aika vaikuttunut. Harpa jakaa mielipiteet kahtia, islantilaisilla ja muilla täällä asuvilla on kovia antipatioita koko musiikkitalohanketta kohtaan. Taloa ruvettiin rakentamaan kun täällä oli asiat vielä taloudellisesti hyvin, mutta sitten pankit kaatui ja koko talous heitti kuperkeikkaa. Monien mielestä musiikkitalohanke olisi pitänyt jättää kesken ja unohtaa, eikä tuhlata siihen miljardeja islannin kruunuja. Veronmaksajien maksettavaksihan tuokin on jäänyt.

No se politikoinnista. Mielestäni Harpa on upea ja mahtipontinen rakennus, islantilaiseen tapaan. Tykkään siitä juuri sen takia, ettei olla turhaan yritetty olla vaatimattomia, sitähän islantilaiset nimittäin eivät ole. Jos kerran rakennetaan jotain uutta, niin annetaan sen sitten näkyä. Varsinkin pimeään aikaan tuo lasikuutio on upea kun se kimaltelee kuin värikäs jalokivi. Täällä Islannissa on muuten moderni lasista rakentaminen kovassa huudossa.

Sisällä on käytetty paljon mustaa kiveä seinä- ja lattiamateriaaleina ja tehosteina on muun muassa keltaisia ovia ja penkkejä. Myös jonkin verran liilaa ja valkoista. Mielestäni hyvä väriyhdistelmä. Jotenkin minulle jäi kuitenkin kylmä fiilis tuosta kivilasimöhkäleestä. En nyt tarkoita, että konserttiahallien ja muiden julkisten tilojen tarvitsisi olla hirmuisen kotoisia, mutta jotain pehmoisuutta ja valoa olisin kuitenkin kaivannut lisää. Kuulostaa ehkä hassulta, valoahan sinne tulvii sisään vaikka millä mitalla lasisten seinien ja katon kautta. Vähän turhan kolkko ja synkkä minun makuuni. Kai sitä näin suomalaisena kaipaa myös jotain puupintoja hieman lämmittämään tilaa. Kokonaisuutena kuitenkin vaikuttava ja käymisen arvoinen paikka. Harpassa toimii ravintola, kahvila ja design-liike, joten sinne voi siis poiketa ihan muuten vaan, ei tarvitse olla konserttiin tai muuhun tapahtumaan menossa :)

Virallinen turistikuva














No comments:

Post a Comment