Sunday, May 20, 2012

Päivä biitsillä

Tänään oli melko lämmintä ja se antoi selvästi lupauksen kesästä. Islantilaiseen tapaan tietysti tuuli vähän viilensi ja palautti maanpinnalle riemuvolttien heittelystä. Mutta paikallisen mittakaavan mukaan tänään oli oikein hyvä sää.

Me mentiinkin juhlistamaan tätä ihan biitsille asti Nauthólsvíkiin. Se on osittain keinolämmitetty poukama Öskjuhlíð-ulkoilualueen kupeessa aika lähellä Reykjavíkin keskustaa. Siellä oli paljon porukkaa uimassakin ja lapsia juoksenteli uikkareissa mereen ja kuumaan altaaseen. Mua ei kyllä olis saanut uimaan vielä tänään ei sit millään. Sen verran viileää oli. Ja vaikka sinne mereen pumpataankin kuumaa vettä, niin ei se sitä miksikään linnunmaidoksi silti tee. Oli kuitenkin kiva antaa tyttöjen leikkiä rannalla hiekassa, molemmilla oli tosi hauskaa. Ja Saga ei olisi halunnut millään lähteä pois, tyttö sai pienimuotoisen raivarin kun nostin sen ylös ja keräsin lelut kasaan.

Käytiin myös syömässä rannan lähellä olevassa ravintolassa, Nauthóllissa. Se on tosi mukava paikka ja ruokakin on oikein maittavaa. Kun on hyvä sää on kiva istua niiden isolla avaralla terassilla. Terassin vieressä on hyvin tilaa polkupyörille, lastenvaunuille, rattaille ja vaikka koirille jäädä narikkaan. Siellä on jopa ajatelu koiria niin paljon, että nurmikolle on laitettu niille iso vesikulho. Itse en nyt syönyt, napsin vain ranskiksia tytöiltä ja Ágústin hampurilaisen kyljestä, mutta aikaisemmin olen syönyt siellä parikin erilaista salaattia ja olivat ihan mielettömän hyviä. Joten turisteille ja muille Nauthólsvíkissa murkinaa tai vaikka vain kahvia kaipaaville suosittelen Nauthóllia lämpimästi. Palvelukin on erittäin mukavaa ja kohteliasta.

Juuri kun eilen pääsin valittamaan, ettei tule käytyä tarpeeksi usein keskustassa, niin tulihan siellä sitten pyörähdettyä tänäänkin rantareissun jälkeen. Käytiin Kolaportið-kirppiksellä metsästämässä Ágústille jotain kirjaa, mutta päädyttiinkin sitten vielä palloilemaan vähäksi aikaa kaupungille. Kaivattu kirja löytyikin sitten kirjakaupasta, yllättäen... :)

Mä virkkasin jokunen viikko sit yhden tollaisen kieppikaulaliinan lisää. Oon tosi rakastunut mintunvihreään ja muihinkin kauniisiin vihreän sävyihin. En siltikään ole oikein osannut käyttää tuota huivia, enkä yhdistää sitä mihinkään. Mustan kanssahan sopii kaikki, eiks niin :D Eiköhän tuolle kesällä  käyttöä löydy, kun se villainen beige käy jo vähän kuumaksi. Tää uusin on virkattu puuvillalangasta.

Uusi Reykjavíkin yliopisto.










No comments:

Post a Comment