Monday, May 7, 2012

Hiuslöpinää

Mun hiusten tila on hävettävän kurja. En ole käynyt kampaajalla sitten viime elokuun. Suurin syy siihen on se, että olen halunnut antaa tukkani levätä ja vahvistua. Ja kasvaa kunnolla pituutta. Hiuslaatuni on hento ja ohut ja sitä on vuosien saatossa käsitelty vähän turhankin rankalla kädellä. Hiustenpidennyksiä ja blondausta sekä kotona että kampaajalla.

Nyt lähes vuoden värjäämättömyyden ja käsittelemättömyyden jälkeen tukkani rupeaa kuitenkin tuntumaan paljon paljon paremmalta. Haaveena oli, että kasvattaisin oman värin, koska se on kuitenkin edelleen suht vaalea. Ei kuitenkaan enää niin kaunis ja valkoinen kuin joskus kersana. No, nyt on kuitenkin tuo ns. värittömyys ja harmaus ruvennut kyllästyttämään aika urakalla. Ehkä jotain vähän kirkastavaa tuhkanvaaleaa raitaa? Joku liukuvärjäyskin voisi olla kiva. Tai pinkit latvat? Ei sellaiset shokkipinkit, vaan kevyen pastelliset. Ehkä jätän hurjemmat kokeilut kuitenkin rohkeammille.... Olen myöskin ajattellut, että voisi pituudesta hieman pätkäistä, ehkä sellainen pitkä polkka sopisi. Koska vaikka hiukseni ovat aika lailla vahvistuneet ja jopa paksuuntuneet, niin ihan latvat ovat edelleen tosi kuivat ja onnettomat.

Tässä kuvia hiusteni nykytilasta. Ihan vaan suihkun jälkeen kuivatut, ei millään lailla laitetut. Aika karmeat ovat :D




Erityisesti nää sivut häiritsee mua kun on niin miljoonaa pituutta, ja otsistakin kun yritän kasvattaa pois. Ei siis mitään mallia hiuksissa, siksi mulla onkin aina hiukset kiinni.

Tässä vielä kuva Pikku-Minnasta vuodelta öööö... Voi kun olisi vieläkin luonnostaan tuon väriset hiukset.


2 comments:

  1. ei ne nyt kuvissa niin pahalta näytä mutta en menis laittaa mitään radikaalia muutos väriä raitoja tai ehkä vähän vaalennusta vailla :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. no hyvä :D tuskin mitään kauhean radikaalia tulee tehtyä...

      Delete