Saturday, June 30, 2012

Kesäkesäkesäkesä!!

Islannissa on suurimman osan vuodesta paska sää. Sen takia mä hehkutan ja puhun säästä harva se päivä, kun kerrankin on siitä jotain positiivista sanottavaa. Sori kaikki jos nää jaarittelut rupeaa jo kyllästyttämään. Mä en vaan pääse yli tästä onnesta ja autuudesta, jonka tää tän viikoinen säätila on mulle aiheuttanut. Siis täällä, Islannissa, tuulisella ja sateisella saarella on KESÄ! Pliiis, ihanat säiden valtiaat, antakaa sen jookos jatkua vielä vähäsen. Miten ois vaikka koko heinäkuun? ;)

Tänään ollaan nautittu auringosta ja lämmöstä niin paljon kuin vain voi. Ollaan leikitty ja uitu, ja taas leikitty ja oltu ulkona. Syöty jätksiä, käyty kaupungilla kävelemässä. Juotu aamukahvia puutarhassa ja leikitty naapureiden lapsien kanssa, hypitty trampoliinissa moneen kertaan, makoiltu ulkona viltillä, käyty ammalla (mummolla) puutarhassa ja pissattu siellä nurmikolle (en minä :D). Ja vaikka mitä muuta. Mä olin eilen ulkona kaupungilla kavereiden kanssa myöhään yöhön, eikä tänään ole vähät yöunet painaneet missään kun on vaan ollut niin paljon kaikkea kivaa tekemistä. Täällä on oikeasti ihan pakko ottaa ilo iri jokaisesta kesäpäivästä, koska niitä vaan on niin vähän.

Islantilaiset ovat muuten tänään käyneet äänestämässä uutta presidenttiä. Saas nähdä kuinkä käy, viekö istuva presidentti Ólafur Ragnar Grímsson voiton jälleen jo viidennen kerran, vai muhiiko vaaleissa ylläri. Jännää :)

Uintikeikan jälkeen piti tietysti käydä jädellä. Saga oli samaan aikaan amman luona nukkumassa päikkäreitä.

Perjantainakin oli lämmintä :)

Tää kuva on Klambratún-puistosta, josta aiemminkin kirjoittelin. Näin kaunista oli perjantai-iltana :)

Thursday, June 28, 2012

Pyöräilykärpäsen paluu

On ollut vähän hiljaista täällä blogirintamalla kun on tullut tehtyä niin paljon kaikkea muuta kuin hengailtua koneella. Täällä on ollut kunnolla kesän tuntua kohta viikon verran ja on tullut lenkkeiltyä, oltua muuten vaan ulkona ja pyöräiltyä.

Pyöräilystä puheenollen päästänkin asiaan. Se on ihanaa! Mä harrastin pyöräilyä Suomessa ihan kunnolla, en mä kisannut, mutta poljin omaksi ilokseni kunnon lenkkiä ja mä oikeasti rakastin sitä. Sitten Islantiin muuton jälkeen jäi pyöräilyhommat vähän jäihin. Ekana täällä viettämänäni kesänä mulla ei edes ollut pyörää, koska se oli edelleen Suomessa. Tokana kesänä roudasin fillarin tänne, mutta olin raskaana jo melko pitkällä niin ei sitten tullut hypittyä pyörän selkään. Sitä seuraava kesä meni sit muuten vaan jotenkin ohi ja viime kesänä Saga oli vielä niin pieni, että tarvitsi mua paljon, joten jäi pyörä silloinkin varastoon. Mutta nyt, nyt on vihdoin koittanut sopiva aika aloittaa taas harrastaminen. Ja ai että tuo tuntuu hyvältä polkea yksin ilta-auringossa ihanassa säässä ja kauniissa maisemissa. Havahduin tänään taas kuinka upeaa täällä oikeasti on. Ei sitä tule enää usein katseltua samoin silmin, kuin sillon tänne muuttaessa kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Nythän kaikki on jo mulle tuttua eikä enää niin eksoottista. Mutta välillä sitä aina muistaa kuinka hienossa paikassa sitä asuukaan ja tajuaa katsella ympärilleen. Ja hämmätellä.

Tän iltaisen pyörälenkin aikana maltoin tehdä lyhyen stopin ja leikkiä vähän kameralla. En mä oikein maisemia saanut kuvattua, mutta onpahan kuitenkin pieni tunnelmapläjäys lenkin varrelta. Oli upea ilta ja ihana lenkki! Nyt on kiva mennä nukkumaan hyvillä mielin :)










Rakas lenkkikaverini <3

Saturday, June 23, 2012

Juhannus

Hyvää juhannuksen loppua kaikille! Islannissa juhannusta kutsutaan Jónsmessa:ksi Johannes Kastajan mukaan. Juhannusta ei kuitenkaan täällä vietetä läheskään samassa mittakaavassa kuin Suomessa, vaikka joitain tapahtumia onkin. Lähinnä tämä on yksi kesäviikonloppu muiden joukossa. Islannissa on muutenkin kesän aikana joka viikonloppu jotain häppeninkiä. Näinhän se on kyllä Suomessakin :)

Me ollaan tänään leikitty aamulla ulkona, laitettu mun pyörä ajokuntoon, eli pumpattu renkaat ja öljytty ketjut. Lähdinkin sit tyttöjen päikkäreiden aikaan ensimmäiselle pyörälenkille pitkään aikaan. Ai että teki hyvää! Mä niin rakastan pyöräilyä ja se on jäänyt hävettävän vähälle täällä Islannissa. Täytyy nyt yrittää käyttää tää lyhyt kesä hyväkseen ja pyöräillä mahdollisimman paljon.

Minä keskityn polkemiseen ja nakitan pyörän huollon muille.


Olisi tehnyt mieli ottaa lenkin varrelta paljon enemmän kuvia, upeita maisemia oli niin paljon. Mutten malttanut pysähtyä kun kerran vauhtiin pääsin.

ltapäivällä oltiin Reykjavíkin keskustan lähellä Klambratún-nimisessä puistossa leikkimässä ja kahvilan terassilla syömässä jädeä, ilta menikin sit sushia nautiskellessa ja jalkapalloa katsellessa. Mulle on kehittynyt joku pienimuotoinen addiktio sushiin, voisin syödä sitä vaikka joka päivä.

Täällä on ollut ihan mielettömän hyvä sää pari päivää ja sääennuste lähipäivillekin näyttää lupaavalta. Fillarilenkille lähdin lyhyissä shortseissa ja paidassa, ei oo muuten mahdollista ihan joka päivä täällä ilman, että iskee vilu. Iltapäivän vietin hihattomassa kesämekossa eikä palellut ollenkaan. Paitsi ihan vähän kun osuin tuuliselle aukiolle :D Pakko kärsiä pientä kylmyyttäkin, jos joskus aikoo kesävaatteita käyttää. En kyl tiedä kuinka hyvää tuo pyörälenkki ja keveät kesävaatteet teki mun orastavalle flunssalle, nyt nimittäin vuotaa nokka sen verran hurjaa tahtia, ettei meinaa niistämään keretä.



Onpas vakavia kuvia Vienasta, kyllä sillä oikeesti oli hauskaa vaikka naama jostain syystä kuvissa näyttääkin niin totiselta :)

Vähän tylsä kuva puistosta, mutta onpahan nyt kuitenkin. Tosi kiva paikka, siellä on kori- ja lentopallokentät, paljon nurmikkotilaa oleskeluun ja pelailuun, vatsalihas- yms. penkkejä treenaamiseen ja lasten leikkipaikka. Puiston kupeessa on myös museo, jonka yhteydessä kahvila, josta mekin käytiin kaffet jä jätski hakemassa.



Saga kotipihalla trampoliinissa :)



Viikon ketutus

Sain Suomesta tuliaisina Muumimukeja. Arvatkaas kuinka kävi, kun olin jättänyt tyhjän, mutta likaisen kahvikuppini pöydälle ulkona käynnin ajaksi. No Molihan sen oli sitten onnistunut pistämään kappaleiksi. Siinä samassa rytäkässä meni pari lasista aamiaskulhoakin. Ei niillä niin väliä, mutta tuo Hattivattimuki! Kyllä taas Molia kiiteltiin <3



Friday, June 22, 2012

Húsdýragarðurinn

Reykjavíkissa on kiva kotieläintarha, jonka yhteydessä on myös "perhepuisto". Siellä on muun muassa leikkipaikkoja, kumiveneitä ja muutama pieni huvipuistolaite. Tosi kiva paikka käydä lasten kanssa ja miksei vaikka ilmankin.

Meillä oli vieraita Suomesta, yksi vanha ystäväni ja hänen kaksi lastaan. Käytiin eilen tuolla puistossa ja hauskaa oli, aika melkein loppui kesken. Ei ollut ihan paras sää, sateli välillä, muttei se oikeastaan haitannut koska muuten oli lämmintä eikä tuullut yhtään. Oli muuten tosi hauskaa huomata miten innoissaan Sagakin oli eläimistä, se oikein kiljui ilosta välillä jo osoitteli sinne tänne. Iso tyttö jo :) Täytyy tänä kesänä mennä tyttöjen kanssa ainakin kerran uudestaan. Puistohan auki läpi vuoden, jostain syystä sitä ei vaan talvella tule ajateltua, että sielläkin voisi käydä. Kaikenlisäksi siellä on vielä melko edullista käydä, harvinaista herkkua Islannissa.

Tuli taas otettua noin miljoona kuvaa. Karsiminen on tosi hankalaa, kun nuo omat lapset on tietysti aina niin hirmuisen ihania, ettei oikein osaa päättää mitkä kuvat on julkaisemisen arvoisia ja mitkä ei. Omasta mielestänihän voisin tietysti laittaa vaikka ne kaikki miljoona kuvaa :D