Viena on jo ihan terve, mutta kyllähän se kuume tuli sit Sagallekin. Eilen illalla tyttö tuntui kuumalta ja mittari näytti 39 astetta. Tänään tosin kuume on ollut jo paljon alhaisempi, lähinnä vain hieman lämpöä. Toivottavasti olisi vaan pari päivää kestävä flunssa, eikä mitään sen enempää.
Mietin tänään kovasti, että saako kuumeisen lapsen pistää ulos vaunuihin nukkumaan. Luin netistä, että voi laittaa ja muutenkin on tärkeää, ettei tukahduta ja ylipue lastaan. En mä ehkä ihan pikkuvauvaa kipeäna ulos laittaisi. Mutta Saga rupeaa kohta olemaan jo kahdeksan kuukautta, joten siellä se nyt ilmeisen tyytyväisenä nukkuu vaunussaan. Olen tasaisin väliajoin kurkkinut ja hyvin tuntuu nukkuvaan ja luulen, että on myös sopivasti päällä. Ei liikaa, eikä liian vähän. Kun Viena oli reilun kahden kuukauden ikäinen meillä oli koko perheellä sikainfluenssa, Vienan takia oltiin sairaalassakin muutama yö. Siellä hoitajat ottivat siltä melkein kaikki vaatteet pois ja laittoivat ikkunan auki ja sanoivat, ettei saa pukea liikaa tai pitää liian lämpimänä. Raikas ilma on kuulemman parasta kun on kuumetta. Joten jos tuota logiikkaa käyttää, voiko olla huono nukkua ulkona raittiissa ilmassa? En usko. Onko teillä muilla ajatuksia tai kokemuksia tästä aiheesta?
No comments:
Post a Comment