Vienan päiväkodilla oli tänään pieni joulutilaisuus vanhemmille. Laulettiin yhdessä lasten kanssa joululauluja ja sen jälkeen oli tarjolla kaakaota ja piparkakkuja. Lapset olivat myös taiteilleet jouluaiheisen taidenäyttelyn, josta sai lapsensa tekemän teoksen ostaa pikkusummalla ja tukea täten vanhempainyhdistystä. Minäkin tietysti Vienan teoksen lunastin itselleni.
Viena oli aluksi ihmeissään miksei lähdettykään heti kotiin kun tulin Sagan kanssa häntä hakemaan. Viena päätti myös mököttää vähän aikaa, koska Saga sai niin paljon huomiota. Onneksi mököttäminen unohtui kun ruvettiin laulamaan. Oli tosi kiva nähdä kaikki Vienan päiväkotikaverit yhdessä laulamassa ja leikkimässä. Viena usein kotona puhuukin heistä, joistain enemmän joistain vähemmän. Mutta melkein poikkeuksetta joka päivä Viena kertoo kuinka hän on halannut Heleneä. Tänään sain jopa napattua kuvan. Taitavat olla parhaat kaverit :)
|
Siskokset yhdessä |
|
Parhaat kaverit! |
Saga on ollut nyt viikon verran enemmän tai vähemmän kipeä ja flunssainen. Kuumetta ja yskää, muutenkin tyttö on ollut jollain tapaa tosi ärsyyntynyt. En voi laskea häntä hetkeksikään käsistäni, muuten alkaa huuto ja itku. Tänään ei kuitenkaan ole enää ollut kuumetta, joten paranemaan päin ollaan. Yskä on aika ilkeä välillä, mutta lääkärin mukaan ei mitään syytä huoleen. Ärsyyntyneisyydelle löysin myös syyn, kolmas hammas on nimittäin tulossa. Hassua, etten heti tajunnut, Saga oli ihan samanlainen viimeksi kun hampaita pukkasi, paitsi ettei ollut kuumetta. Nyt vaan sattui hampaiden tulo ja flunssa päällekkäin, vähemmästäkin sitä kiukustuu. Ja kuumeilu onkin varmaan pitkittynyt tämän takia.
|
Siellä näkyy alhaalla ekat kaksi hammasta. |
|
Saga ei ime tuttia, mutta käyttää mielellään puruvälineenä. |
Tuli mieleeni kysyä, että onko jotain tiettyjä aiheita mistä haluaisitte, että kirjoitan? Kiinnostaako kuulla lapsista ja perhe-elämästä, vai kiinnostaisiko lukea jotain Islantiin liittyvää enemmän? Tai jotain ihan muuta? Ehdotuksia otetaan erittäin mielellään vastaan! Ja taas kerran on pakko pyytää anteeksi kuvien surkeaa laatua.... Uutta kameraa odotellessa... :)
mun mielestä ois kiva kuulla islannista enemmän, ja tottakai lapsistakin on aina kiva kuulla! ihana blogia sulla ja aivan ihanan valloittavat lapset :)
ReplyDeleteKiva kuulla, yritän olla ahkerampi kertomaan Islannista. Täytyy yrittää panostaa postauksiin enemmän, eikä aina vain jaaritella jokapäiväisiä arkijuttuja :)
ReplyDelete