Monday, July 16, 2012

Ihanat tytöt rannalla

Tänään mentiin aamusta ennen päikkäreitä taas tuohon pihalle ja leikkipaikalle. Yllättävän sosiaalista voi muuten olla tämän "yksinhuoltajaelämä". Leikkipaikoilla kun nyt kesäisin on aina joitain muitakin lapsia ja niiden vanhempia, joiden kanssa tulee höpistyä. Tänään tapasin Norjassa asuvan islantilaisen naisen lapsineen, he olivat kesälomailemassa täällä. Hauskaa kun hänen lapset olivat samanlaisia pellavapäitä kuin Viena, täällä Islannissa ei ihan kauheasti näe tuollaisia valkotukkaisia lapsia :)


Mietin pitkään jaksanko lähteä taas kotoa jonnekkin tyttöjen kanssa temuamaan, kun se eilinen ei mennyt ihan niin kuin tanssi... Lähteminen on aina jotenkin vaikeaa, mutta sitten kun pääsee ovesta ulos, ei yleensä tule kaduttua. Vaikka meinasi vähän laiskottaa, ajattelin ettei me voida nyt tuhlata tätä ihanaa kesäpäivää, pakko tehdä jotain kesäistä! Päätin viedä tytöt rannalle Nauthólsvíkiin leikkimään. Onhan se aikamoista olla yksin kahden pienen kanssa hirveässä väenpaljoudessa, siellä biitsillä tuntui meinaan olevan vähintään koko pääkaupunkiseutu paikalla. Aika tarkkana sai kyllä olla koko ajan, mutta kyllä mä kerkesin itsekin nauttimaan ihanasta ilmasta siinä touhutessa ja Vienan perässä juostessa. Sagahan oli taas kuin unelma, leikki vaan hiekassa omiaan. Vähän sitä kyllä suututti, kun en päästänyt sitä veteen roiskuttelemaan. Se oli vaan liian kylmää. Enkä mä oikein luota, että pystyisin yksin hallitsemaan kahta pientä vedessä peuhaamassa, oli jo täysi työ pitää Viena tarpeeksi lähellä rantaa. Meillä oli pienet eväätkin mukana, Viena oli tosi innoissaan kun sai syödä rannalla. Nyt illalla se vielä totesi, että haluaa mennä huomenna uudestaan.... Saas nähdä, oiskohan huomenna kotipäivä, ettei mammalta lopu paukut heti alkuunsa :D
















No comments:

Post a Comment