Sunday, July 15, 2012

Sunnuntaitouhut

Jos mamma oli eilen vähän väsynyt perjantaisen juhlimisen ja valvomisen jäljiltä, tänään touhuttiin sitäkin enemmän. Aamulla mentiin puistoon ja takapihalle leikkimään, niinkuin oikeastaan joka päivä. Jätän nyt tällä kertaa hiekkalaatikkokuvat väliin, niitä kun tuntuu olevan joka postauksessa. Ehkä tuo meidän viereinen suht tylsä leikkipaikka on jo aika nähty :D Trampoliinikuvia ei taida olla ihan yhtä paljoa. Hauska kyllä seurata noita kahta kun ne hyppii ja nauraa yhdessä <3




Iltapäivällä mentiin kaupungille moikkaamaan kavereita, sekä mamman että tyttöjen. Tällä kertaa ei kyllä mennyt kapunkireissu ihan putkeen, vaikka oli meillä mukavaakin. Vienaa sai koko ajan komentaa ja sen kanssa joutui taistelemaan milloin mistäkin. Välillä näin... Yleensä sen kanssa on mun mielestä kuitenkin suhteellisen helppo liikkua ja tehdä asioita. Saga onneksi käyttäytyi kuin unelma, istui rattaissa mukana ihan kuin ei olisikaan. Saadaan me näköjään näitä leikkipaikkakuvia tähänkin postaukseen, mutta on sentään eri paikka kuin yleensä :)





Käytiin kahvilassa syömässä ja se meni loppujen lopuksi yllättävän hyvin, vaikka aluksi ajattelin, että voi ei ISO virhe. Jouduin käymään Vienan kanssa taistelun siitä, saako hän istua pienten lasten syöttötuolissa vai ei. No tilanne rauhoittui ruoan saavuttua ja Vienakin hyväksyi neuvottelujen jälkeen isomman tuolin. Tulipahan taas tilattua kunnon terveysruokaa, tytöille ranskalaisia ja mulle porkkanakakkua. Nyt pitää taas skarpata eikä antaa tyttöjen (eikä itsenkään) mussutella ihan mitä sattuu. Mutta oli kyllä ihan mieletön porkkanakakku, paras aikoihin!




Autolle menossa Viena pääsi vielä halimaan kissaa. Se aina innostuu kun näkee kissoja ja juoksee niiden perään, mutta karkuunhan ne luikkii. Tämä kaveri otti kyllä ihmeen lungisti ja antoi Vienan tehdä tuttavuutta.



Jottei olisi liian vähän ohjelmaa, kotiin päästyämme naapurissa oli 2-vuotissynttärit vielä puutarhassa meneillään ja meitä pyydettiin sinne käymään. Viena jäi sinne vähäksi aikaa leikkimään kun minä ja Saga lähdettiin kotiin. Olin tosi yllättynyt, että halusi jäädä kun kutsuttiin, ei nimittäin mitenkään hirveästi olla olut noiden naapureiden kanssa tekemisissä ja yleensä Viena on aluksi kovin varautunut. Tosi kiva juttu kyllä, tekee hyvää Vienalle olla ihmisten ympärillä ilman mammaakin. Hauskaa kun naapurustossa on paljon lapsia, ei tarvitse aina lähteä pitkälle etsimään leikkikavereita. Täytyykin antaa tyttöjen leikkiä enemmän pihapiirin muiden lasten kanssa.

No comments:

Post a Comment