Sunday, July 22, 2012

Jännittää

Huomenna on mun eka työpäivä! Olen jo täällä blogissa maininnutkin muutamaan otteeseen, että töitä on tiedossa. Eli Suomi PRKL! Design-kaupan toinen omistaja on lomalla, ja minua pyydettiin tuurailemaan häntä sillä välin. Ihanaa! Olen todella innoissani koska:

a) liike on täynnä kaikkea aivan ihanaa, on kiva myydä sellaisia tuotteita joista itse pitää ja joihin uskoo
b) pidän asiakaspalvelusta
c) työ on minulle tavallaan myös lomaa kotoa, olenhan ollut kotona jo reippaasti yli vuoden ja varsinkin nyt kun olen yksin tyttöjen kanssa, pieni tauko kotirutiineista tekee hyvää
d) saan myös tienattua hieman ekstrafyrkkaa, jotka voinkin sitten suoraan tuhlata ihanaan suomalaiseen designiin
e) töitä on mahdollisesti tarjolla jatkossakin

Kyllä minua myös hiukan jännittää... Vaikka puhunkin islantia hyvin, joutuu uudenlaisessa työssä käyttämään sanoja, jotka voivat olla vieraita tai jotka eivät kuulu jokapäiväiseen arkikieleen. Jännittää myös, että osaanko vastata asiakkaiden kysymyksiin tuotteista ja niiden ideologioista, etten ole ihan hoomoilasena. Voi muuten vielä jäädä kaupat tekemättä. Olen yrittänyt hieman opiskella myynnissä olevien tuotteiden taustoja, toivottavasti on jäänyt tarpeeksi mieleen. Asiakaspalvelu tulee minulta kyllä yleensä ihan luonnostaan, ettei pitäisi ehkä turhaa stressailla. Kyllä se siitä kun pääsee pienestä alkujännityksestä :)

Muun muassa näitä ihania Saana ja Olli tekstiilejä on Suomi PRKL! Designissa myynnissä.
Kuva: saanajaolli.com


4 comments:

  1. Pidähän hauskaa ja yritä olla tuhlaamatta koko palkkaa heti eka päivänä ;) Mulle tekis tiukkaa!!! :D

    ReplyDelete
  2. Jee, huippua että oot siellä. Hyvin se menee! Mä oon jo ohjannut ihmisiä mm. pesemään virkattuja mattoja astianpesukoneessa. Kun eihän noita sanoja voi aina oikein muistaa :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvin on mennyt tahan asti. Ja kauppakin on kaynyt ;)

      Delete