Friday, July 20, 2012

Valivali

Onpas ollut hankalat pari päivää, ja yötä! Niin hyvin kuin meillä alkoikin tää "yksinolo", nyt tuli takapakkia. Sagalla nousi toissailtana kuume. Veikkaan että se tekee kulmahampaita, se on sormella kaivellut suutaan siihen malliin, että joku siellä nyt ärsyttää. Saga on koko ajan ärsyyntynyt ja itkuinen, ei yhtään oma itsensä. Ja yöt on ollut kyllä hirmuista härdelliä... Mä oon jo niin tottunut siihen, että molemmat tytöt nukkuvat yöt läpi ilman sen kummempia ongelmia että tuntuu todella raskaalta jos ei ite ole saanut kunnon unia. Myös iltaisin saan aina kivasti omaa aikaa kun nukkumattti tulee yleensä noin kello kahdeksan aikoihin, mutta nyt ei ole sitäkään herunut. Tuli vähän sellainen epätoivoinen fiilis viime yönä, että tälläistäkö tämä nyt tulee olemaan. Sain itkupotkuraivarit mielessäni. Mulla ei ole oikein apujakaan nyt paikalla, kun tyttöjen isovanhemmat lähti kesälomailemaan Pohjois-Islantiin. Mennään tosin ensi viikolla sinne itse mun työvuorojen jälkeen, joten sit on taas jeesiä. Toivotaan nyt, että Sagan olo helpottuisi ennen sitä, että päästäisiin matkaan. Ágúst on ollut vasta reilun viikon pois ja kokonaisia viikkoja on vielä melkein jäljellä. Huhhuh... Tsemppiä mulle :D Toivottavasti menisivät kiukkuilut pian ohi ja yöunet maistuisivat taas tytölle. Koska ne todellakin maistuisi mammalle!







2 comments:

  1. Replies
    1. Kiitos, nyt on ollut onneksi jo ihan normaalia. Paitsi ettei Saga mee niin helposti enää nukkumaan. Mut ei sentään oo heräillyt enää öisin :)

      Delete