Wednesday, February 22, 2012

Öskudagur

Tänään on Islannissa vietetty Öskudaguria, eli Tuhkakeskiviikkoa. Tuhkakeskiviikon perinteeseen Islannissa kuuluu lapsilla naamiaisasuihin pukeutuminen. Päiväkodeissa ja kouluissa on usein Öskudagsball, eli Tuhkakeskiviikontanssit. Lapset myös käyvät liikkeissä ja yrityksissä laulamassa ja saavat palkaksi karkkeja. Ihan niinkuin meillä Suomessa pääsiäisenä noidat käyvät virpomassa ihmisten ovilla, täällä vain ei mennä yksityiskoteihin ollenkaan.

Viena pukeutui tänä vuonna ensimmäistä kertaa, viime vuonna en ollut vielä oppinut koko perinteeseen. Ajattelin myös, ettei niin pienet ymmärrä mitään koko hommasta, joten en sitten panostanut pukeutumiseen sen kummemmin. Tosin nyt olin kyllä sitä mieltä, että olisihan mun pitänyt pukea Sagakin :D Viena kovasti toivoi pupumekkoa myös siskolleen... No, ensi vuonna saavat sitten siskokset pukeutua yhdessä. Vienan asun ompeli kaverini Piia, jonka töitä olen aiemminkin esitellyt. Viena ihastui mekkoonsa heti kun kokeiltiin sitä viime viikolla. Siitä asti tyttö on ollut innoissaan ja joka päivä puhunut, kuinka hän saa olla pupu sitten Öskudagurina. Musta on tosi kiva kun Vienalla oli "itse tehty" naamiaisasu, eikä suoraan kaupasta haettu. Katselin yhdessä leluliikkeessä valmiita asuja ja niistä suurin osa oli aika surkeita ja kovin muovisen oloisia, ei yhtään tehnyt mieli hankkia sellaista. Ja tosta mekosta kun ottaa hännän pois, sitä voi käyttää myöhemminkin. Kiva kun ei jää yhteen käyttökertaan.

Viena ei ollut oikein yhteistyöhaluinen aamun kuvassessiossa.

Väsähtäneen näköistä porukkaa, tainnut olla rankat tanssit.



No comments:

Post a Comment