Saturday, February 4, 2012

Vanhenemisen päivä

Tänään mulla on ollut "ilo" juhlistaa vanhenemistani... Nuorempana syntymäpäivään liittyi paljon jännitystä ja odotusta, mutta mitä enemmän ikää on tullut lisää, sitä enemmän toivon, ettei se syntymäpäivä tulisi ihan vielä. Vois skipata joka toisen vuoden välistä, silloin tahti olisi paljon parempi. Tätä menoa oon kohta jo mummo! Isäni tänään onnitteli minua sanoilla "ajattele positiivisesti, nyt olet lähempänä viittäkymppiä kuin syntymää". Kylläpäs oikein tunnen kuinka positiiviset ajatukset valtaavat mieleni ja kehoni. Kiitokset hänelle tästä.

Kaikesta valituksesta huolimatta, mulla on ollut oikein mukava päivä tänään. Aamulla mentiin vihdoin pitkäksi venähtäneen joulutauon jälkeen Vienan kanssa urheilukouluun koko porukka. Sieltä suunnattiin suoraan Pohjolan talolle yhdistettyyn tarintuokioon ja ravintolapäivän viettoon. Suomalainen ravintolapäivä on tuotu tänne Islantiinkin ensimmäistä kertaa. Meillä oli tarjolla kuumaa kaakaota, lettuja, pannukakkua, itsetehtyjä maapähkinävoi-snickerspatukoita ja tietysti myös kahvia. Allekirjoittanut ei tällä kertaa osallistunut tarjottaviin muuten kuin syömällä.

Saga mukana urheilukoulussa.

Urheilukoulutyttö!

Tarinatuokio-porukkaa.


Tässä näkyy nyt paremmin Vienan uusi mekko päällä. Ihana, eikö!

Saga ja vähän vanhempi kaima löysivät seuraa toisistaan, pöydän alla :D



Iltapäivällä me laitettiin lapset niin sanotusti narikkaan anoppilaan pariksi tunniksi. Tarkoitus oli poiketa kakkukahveilla, koska meillä asuu vain laiskoja leipojia... Mutta päädyttiinkin sitten kivaan pizzeriaan (La Luna Rauðarástígurilla) Reykjavíkin keskustan tuntumaan. Oli muuten parhaat pizzat aikoihin! Täällä Islannissa on muutenkin yleisesti ottaen tosi hyvät pizzat, ihan eri kaliiperiä turkkilaispizzojen kanssa, mutta tokihan ne myös maksavat vähän enemmän kuin sen femman.



Sain mä muutaman lahjankin sen itse (lahjarahoilla) hankkimani syöttötuolin lisäksi. Sain Piialta ihanan pussukan, jonka hän on luonnollisesti itse ommellut. Mä oon laiska käyttämään laukkuja nykyään, joten pankki- ja ajokortti kulkee mukana taskuissa avainten ja kännykän kanssa, se pussukka on just hyvä kaikille välttämättömille tavaroille, ja voin laittaa sen sit taskuun! Eli vähän kuin kukkaro siis. Sit sain Ágústin siskolta (mikä on sister in-law suomeksi?) kivat haaremityyppiset housut, ja appivanhemmilta lahjakortin paikalliseen ostoskeskukseen. Aion muuten tuhlata sen lahjakortin vain ja ainoastaan minuun ja turhuuksiin! Lupaan siis täten itselleni, etten osta sillä summalla yhden ainoaa lastenvaatetta. Mun omilta vanhemmilta on kuulemma vielä paketti tulossa :) Ágúst meinaa lahjoa mua ensi kuussa, ettei vaan pääse tämä vanheneminen unohtumaan.

Pussukka, jonka sain Piialta :)

2 comments: