Mun isä oli käymässä täällä viikonloppuna. Se oli reissu työporukan kanssa, joten ihan kauheasti ei keretty näkemään, mutta jonkin verran sentään. Vienastakin oli hauska nähdä ukkiaan ja kävellä käsi kädessä pitkin Reykjavíkin keskustaa. Saga nukkui taas suurimman osan ajasta, mutta kerkesi sekin onneksi vähän ukkiaan pällistelemään. Tiedä vaikka jos naama jäi mieleen, tunnistaa sitten seuraavan kerran skypessä!
Ei muuten ilmojenhaltijakaan pettänyt, taaskaan. Viikonloppuna oli hyvä ilma, tyyntä ja melko aurinkoista. Ja nyt taas on tuullut ja satanut, lähes myrskynnyt, kun isäni on poistunut maasta. Joka kerta kun mun vanhemmat on ollut täällä, niillä on käynyt tosi hyvä tuuri säiden suhteen. Eivät varmaan edes usko kun mä kiroan p*skoja kelejä, heh. Mikä tuuli? Eihän siellä teillä koskaan tuule, vähän ehkä ilma liikkuu... Just joo, nytkin ikkunat helisee ja paukkuu kun tuuli hakkaa niihin sadetta.
Koska emme tänä(kään) vuonna ole menossa Suomeen jouluksi, isäni toi meille suomalaisen joulukinkun! Olen jopa suunnitellut tekeväni joululaatikoita ja muita herkkuja. Pidetään suomalainen joulu jossain vaiheessa joulukuussa. En ole koskaan tehnyt jouluruokia itse, nyt on varmaan korkea aika ruveta opettelemaan...
Meiänkin isi kävi eilen kylässä, ja tv:stä tuli ohjelma Islannista. On siel vaan uskomattomia luonnonilmiöitä ja kaunista maisemaa, ja isikin sanoi että tuonne mä voisin matkustaa. Ja se ei vissiin oo käyny muualla ku ruotsissa ja virossa ;)
ReplyDeleteIslantihan olisi sitten sopiva seuraava askel! Erilainen kuin Ruotsi ja Viro, mutta ei kuitenkaan liian eksoottinen :)
ReplyDeleteKyl varmaan, totes myös että hirmu kallis maa. Paljon teillä maksaa siellä esim litra bensaa, tai maitoa? Tein muuten bogini seurantablogin http://tyhjatauluseuranta.blogspot.com/ siihen jos liittyy lukijaksi niin mun päivitykset päivittyy myös bloggerin lukulistalle.
ReplyDeleteMunkin taytyy tehda toi seuranta juttu! Bensa on meilla hirmukallista, 1,50 euron paikkeilla. Mutta muuten hintataso on varmaan aika samanlainen kuin Suomessa. Jotkut jutut kalliimpia jotkut halvempia. Meillehan, jotka taalla asuu Islanti on ihan hirvean kallis talla hetkella kruunun kurssin heikkouden takia. Mutta jos omistaa euroja niin ei taa Suomea kalliimpi pitaisi olla turistille.
ReplyDeleteEiku eiks mun paivitysket nay bloggerissa jokatapauksessa, kun kerta on julkinen. Heh, en heti hiffannut juttua :D
ReplyDelete