Wednesday, February 29, 2012

Kato, mä syön ihan itse!

Annoin tänään Sagalle lusikan käteen ja hieraisin pari kertaa silmiäni kun ruoka meni lusikalla niin hyvin suoraan suuhun! On Saga sormiruokaillut aika paljon, lähinnä popsinut kuivia cheerioseja ja leivänpalasia. Mutta lusikalla en ole antanut vielä itse paljoa syödä. Ihan omaa laiskuuttani, en oo aina siivoustuulella... Mutta täytyyhän sitä antaa toisen jo ruveta harjoittelemaan. Varsinkin iltaisin on hyvä aika, kun ei tartte vaatteistakaan enää välittää yhtään, pyykkiinhän ne menee joka tapauksessa. Saga kuitenkin käytti lusikkaa jo kuin vanha tekijä, vähäisestä harjoittelusta huolimatta :)







Meillä on myös yksi toipilas täällä kotona. Moli nimittäin. Se oksenteli viime yönä tosi paljon ja on ollut tänään ihan poikki ja makoillut vaan, ihan kuin sitä ei olisikaan. Hyvä kun ulos vaivautui. Tosi surkea näky, raukka parka. Syy oksenteluunkin löytyi ja se on saanut meidät vähän pelokkaiksi. Leivoin eilen banaanikakun ja sokeri oli loppu niin makeutin sen sit xylitolilla, koska jostain ihmeen syystä sitä löytyi kaapista. No siinähän kävi sitten niin klassisesti, että kun olin käymässa ulkona Moli oli popsinut loput banaanikakusta poskeensa. Ágúst luki jostain, että xylitol on koirille kamalaa myrkkyä ja voi aiheuttaa jotain ongelmia maksan kanssa. Soitettiin eläinlääkäriinkin heti, mutta ne sanoivat, etteivät he voi mitään tehdä nyt kun kerta koira on jo oksennellutkin. Toivotaan nyt, että selvitään säikähdyksellä.

Siellä se Moli on häkissään makoillut koko päivän, ovi on ollut koko ajan auki, muttei se ole paljoa pois tullut. Vienakin meni halailemaan ja lohduttamaan :)


Monday, February 27, 2012

Osta poro

Nyt kun pöllö-korvikset on hankittu, luonnollisena jatkumona eläinteemalle eiliseltä kirppisreissulta mukaani tarttui kirjoneulemekko, jossa on poroja. Oon koko talven ihaillut valloillaan olevaa kirjoneuletrendiä. Etenkin mua ovat puhutelleet toinen toistaan korneimmat neuleet, joissa on just joku eläinkuvio. Yhtään sellaista ei kuitenkaan ole kaappiini asti eksynyt... Nyt sitten kevään kynnyksellä löytyi tuo melko talvinen mekko, eiköhän sille kuitenkin jotain käyttöä ehdi kertyä. Ja ainahan on ensi talvi, tuskinpa nuo kirjoneuleetkaan ihan heti pois muodista katoaa. Ja ei kai sillä muodilla niin väliä ole, kunhan itse tykkää. Mekko on alunperin Zarasta ja käyttämättömän oloinen, mitään merkkejä käytöstä ei ainakaan ole jäänyt. Maksoin siitä huimat 3 euroa. Halvat löydöt tekevät minut erittäin iloiseksi!





Sunday, February 26, 2012

Brunssia ja ulkoilua

Sister-in-law kutsui mut tänään brunssille kanssaan Icelandair Hotel Reykjavík Naturaan. Oli ihanaa päästä vähän rentoutumaan ja syömään rauhassa ilman, että täytyi samalla viihdyttää tai syöttää jompa kumpaa muksuista. Viena nyt tietysti osaa syödä itse, mutta se heittäytyy välillä "pieneksi" kun kerta pikkusiskoakin syötetään. Brunssi oli mitä mainioin, perinteisten pekonin ja munien lisäksi oli eri sortteja terveellisiä ja hyviä salaatteja. Ihastuin kovasti pavuista ja broilerista tehtyihin palleroihin, joissa oli myös aurinkokuivattuja tomaatteja. Pannukakut olivat myös tosi hyviä! Täytyisi ottaa tavaksi käydä silloin tällöin brunssilla, vaikka kerran kuussa. Ruokailun jälkeen käväistiin myös vähän kirppistelemässä. Mukaan tarttui huivi, shortsilappuhaalarit ja neulemekko. Ehkä saan niistä kuvia huomiseksi :)




Iltäpäivällä käytiin tyttöjen ja koiruuden kanssa ulkoilemassa. Ulkoilumme aikana kerkesi sataa ja paistaa ja taas sataa ja paistaa. Tyypillinen islantilainen sää, johon ei voi yhtään luottaa (ihan kuin pankkimiehet täällä....). Huomasin muuten tänään yhden erittäin positiivisen jutun, ilta seitsemältä oli vielä melko valoisaa! Kevät on siis tulossa :)









Saturday, February 25, 2012

Senkin pöllö!

En varmasti ole ainut, joka on ihastunut pöllöihin. Pöllöthän ovat olleet pop jo aika pitkään, mutta mä en ainakaan vielä ole kerennyt kyllästymään niihin. Tytöt sai joulupukilta pöllö-pehmolelut, lisäksi molemmilla on Benettonin pöllö-paidat ja Sagalla on myös yksi pöllö-body. Nyt vihdoin ja viimein mullakin on jotain kauan haikailemaani pöllö-aiheista. Ostin nimittäin tällä viikolla pöllö-korvikset. Söpöt, eikö!


P.S. Kuinka monta kertaa voi yhteen kappaleeseen mahduttaa sanan "pöllö"? Aika monta näköjään. Pöllöpöllöpöllö.

Friday, February 24, 2012

Laatuaikaa

Ollaan oltu koko perhe tänään kotosalla. Vienan päiväkoti oli kiinni ja Ágústillakin oli ylimääräinen vapaapäivä. Minä ja Viena ollaan vietetty myös kahdenkeskistä laatuaikaa, jota ei niin kovin usein ole. Sagan kanssa sen sijaan vietän paljon aikaa kahdestaan, hyvä kun välillä on mahdollisuus antaa huomiota myös Vienalle. Ei me mitään ihmeellisyyksiä tehty, käytiin vaan ulkona kävelemässä ja leikkimässä, sekä ennen että jälkeen päikkäreiden. On ollut mukava päivä, mutta nyt on kiva vähän hengähtää ja viettää sitä omaa laatuaikaa, kun tytöt ovat nukkumassa :)







Wednesday, February 22, 2012

Öskudagur

Tänään on Islannissa vietetty Öskudaguria, eli Tuhkakeskiviikkoa. Tuhkakeskiviikon perinteeseen Islannissa kuuluu lapsilla naamiaisasuihin pukeutuminen. Päiväkodeissa ja kouluissa on usein Öskudagsball, eli Tuhkakeskiviikontanssit. Lapset myös käyvät liikkeissä ja yrityksissä laulamassa ja saavat palkaksi karkkeja. Ihan niinkuin meillä Suomessa pääsiäisenä noidat käyvät virpomassa ihmisten ovilla, täällä vain ei mennä yksityiskoteihin ollenkaan.

Viena pukeutui tänä vuonna ensimmäistä kertaa, viime vuonna en ollut vielä oppinut koko perinteeseen. Ajattelin myös, ettei niin pienet ymmärrä mitään koko hommasta, joten en sitten panostanut pukeutumiseen sen kummemmin. Tosin nyt olin kyllä sitä mieltä, että olisihan mun pitänyt pukea Sagakin :D Viena kovasti toivoi pupumekkoa myös siskolleen... No, ensi vuonna saavat sitten siskokset pukeutua yhdessä. Vienan asun ompeli kaverini Piia, jonka töitä olen aiemminkin esitellyt. Viena ihastui mekkoonsa heti kun kokeiltiin sitä viime viikolla. Siitä asti tyttö on ollut innoissaan ja joka päivä puhunut, kuinka hän saa olla pupu sitten Öskudagurina. Musta on tosi kiva kun Vienalla oli "itse tehty" naamiaisasu, eikä suoraan kaupasta haettu. Katselin yhdessä leluliikkeessä valmiita asuja ja niistä suurin osa oli aika surkeita ja kovin muovisen oloisia, ei yhtään tehnyt mieli hankkia sellaista. Ja tosta mekosta kun ottaa hännän pois, sitä voi käyttää myöhemminkin. Kiva kun ei jää yhteen käyttökertaan.

Viena ei ollut oikein yhteistyöhaluinen aamun kuvassessiossa.

Väsähtäneen näköistä porukkaa, tainnut olla rankat tanssit.



Viikon biisi

Valitsin vaihteeksi englanninkielisen kappaleen ja yllätys yllätys, ihan oikea musiikkivideokin löytyi :) Hyvää keskiviikkoa kaikille!

Monday, February 20, 2012

Pullapäivä

Islannissa on tänään bolludagur, eli pullapäivä. Syödään siis kermalla täytettyjä pullia, samaan tapaan kuin Suomessakin laskiaisena. Täällä on pullista vähän useampiakin variaatioita, mutta mantelimassaan en ole törmännyt. Pullapäivän aamuna lasten kuuluu mennä sutimaan vappuviuhkan näköisellä "pullakepillä" vanhempiensa takapuolia ja sanoa "bolla, bolla, bolla!", jotta saisivat myöhemmin pullia syödäkseen. Mä kikatin kuin mikäkin kun kuulin tästä perinteestä, ihan uusi juttu minulle. Jostain syystä tää tapa on mun mielestä ihan hillitön :D

Ahkera kotiäiti kun olen, kävin ihan leipomosta asti pullat ostamassa.


Sagakin sai vähän maistaa.

Ja hyvin taisi maistua, ainakin sen verran tyytyväisenä nuoleskeli huuliaan.

Sunday, February 19, 2012

Viikko kuvina

Viikko-teema jatkukoon, eli viikon biisin ja viikon lettien lisäksi nyt sit suht mielikuvituksettomasti (mun piti tavata monta kertaa tota sanaa, enkä oo vieläkään ihan varma menikö oikein, suomi ei kyl oo mikään helppo kieli :D) vielä viikko kuvina. Tällä viikolla ollaan Sagan kanssa treffailtu pariakin eri suht saman ikäistä lasta, vai voiko noita vielä vauvoiksi kutsua? Ylemmissä kuvissa oleva poika on kuusi kuukautinen ja tyttö alemmissa kuvissa on kahdeksan kuukautta vanha. Hauska seurata noita pieniä miten ne käyttäytyy toistensa seurassa, kun eivät vielä oikein osaa. Mutta kovasti on kuitenkin jo kiinnostusta toisia lapsia kohtaan.

Sagalla tuli eilen täysi kymppi täyteen. Eli mamma saa ruveta kohta suunnittelemaan hillittömiä 1-vuotisbileitä! Ihan älytöntä, että siitä on pian jo vuosi kun Saga putkahti (olisikin vaan helposti "putkahtanut"...) maailmaan. No joo, enköhän mä ole päivitellyt jo ihan kyllästymiseen asti tätä ajan nopeaa kulumista. Jos vaikka päivittelisin seuraavan kerran silloin 1-vuotispäivänä :)






Vienaa kiinnosti urheilukerhossa enemmän pitää huolta "vauvoista" kuin itse leikkiminen ja pelaaminen.



Lauantaina käytiin vähän ulkoilemassakin.

Saga oli mukana rattaissa seuraamassa siskon touhuja.


Viena halusi eka tulla mun syliin, mutta tiskailin. Sen jälkeen se meni isänsä luo, mutta silläkin oli jotain kesken. Viimeinen vaihtoehto oli sit mennä halimaan Molia. En ihan kerennyt saamaan kuvaa kun Viena oikeasti oli ihan Molin kyljessä halimassa :)

Kirjastoreissu.



Paperilla olisi kiva leikkiä, mutta kun se kulkeutuu jostain kumman syystä aina suuhun... 
Kirjastokeikan jälkeen käytiin koko perheen voimin kahvilla.

Sagan iltaleikkejä.